31. joulukuuta 2015

New Year - New You

Tervehdys pitkästä aikaa! 


Täällä ollaan taas hurjan pitkän hiljaiselon jälkeen. Piti käydä oikein miettimään mitä kaikkea niin kiireistä on elämään mahtunut, ettei ole kirjoittamaan ehtinyt.. Eipä sitä sen kummempaa tarvinut olla, kuin suuria muutoksia töissä tai tiivistä arkea lasten kanssa, ja arjen oravanpyörä on valmis! Kyllä ollaan paljon nautittukin, mutta pysähtyminen on jäänyt aivan kokonaan väliin. 
Kummasti sitä ihminen vaan havahtuu sumussa elämiseen ja alkaa etsiä ratkaisuja elämänlaadun parantamiseen ja siihen, miten saisi elämästä enemmän irti! 


Niin sitä kävi minullekin. Oli pakko miettiä, mitä elämältään haluaa ja milloin on aika tehdä valintoja. 
Syksyllä heräsi ajatus, että nyt olisi vihdoin sellainen elämäntilanne, että pystyisin jatkamaan tradenomiopintojani Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa. Hups, miten nopeasti kaikki kävikään.. nyt huomaan odottavani työnantajaltani virallista paperia opintovapaasta, minkä on tarkoitus alkaa 1.2.2016.

Bellis Way Of Life

Hurjaa, miten ei vielä ymmärräkään, miten paljon myös vapautta valintani tuokaan!

Se tuo tullessaan mahdollisuuden opiskella täysipäiväisesti.
(Luksusta aikaisemman työnoheisen yöopiskelun jälkeen!)
Mahdollisuuden nähdä ystäviä enemmän.
Mahdollisuuden olla läsnä lasten arjessa ♥
Mahdollisuuden panostaa Mary Kay -työhön.

Mitä vielä.. se jää koettavaksi.


Bellis Way Of Life


Suuri kiitos kaikille teille, jotka kannustitte tekemään suuria päätöksiä! 
Ei tämä helppoa ole ollut, mutta nyt voi jo tuntea tehneensä täysin oikean ratkaisun. 

Kyllä elämä kantaa, kun uskaltaa vaan hypätä! Uusia ovia avautuu samalla kun vanhatkin ovet pysyvät avoinna. Eipä tässä siis ole mitään hätää, Nautitaan vaan :)


Bellis Way Of Life


Menestyksekästä ja rakkaudentäyteistä vuotta 2016!
♥ The Best Is Yet To Come ♥


♥ Hanna


9. huhtikuuta 2015

Kaakonkulman Blogit Facebookissa


Bellis Way Of Life -blogini löytyy Bloglovin'in sekä oman FB-sivuni lisäksi nyt myös 
Facebookista sivulta Kaakonkulman Blogit!

Sivusto kokoaa yhteen Kymenlaakson alueen blogeja, ja tällä hetkellä voit seurata kuulumisia 
kymmenen sisustus- ja lifestylebloggaajan elämästä.
Tykkää sivusta, niin pysyt mukana menossa!

Bellis Way Of Life


8. huhtikuuta 2015

Väriläiskiä Risukasassa

Täydellinen päivä lenkkeilylle ja valokuvaukselle! Aurinko antaa kummasti energiaa ja valo tuo esiin kaikki keväisen luonnon väriläiskät sieltä risukasojenkin keskeltä. Moni sanoisi, että tämä on ankeinta aikaa vuodesta, kaikki on niin rumaa ja likaista ennenkuin lehdet ja kukat puhkeavat. Ei minun mielestäni! On vain osattava nähdä kauneutta pienissä arkisissakin asioissa, myös siellä risukasoissa.
Kevät on kaiken uuden alkua, ja luonnon kehitystä ihmeellistä seurata. 

Tässä vähän kuvatunnelmia kotimaisemistani Napalta.
Raparperit, kukat ja silmut nostavat päätään. Etanan kotiloita näkyi monessa eri paikassa auringonpaisteessa ojien läheisyydessä. Oravakin osui matkan varrelle.

Joskus on hyvä pysähtyä huomaamaan pieniä ihmeitä ♥












Here Comes The Sun - Aurinkolasit Silmien Suojana, osa 2

Kevät etenee kovaa vauhtia! Aurinko jatkaa paistamistaan ja tuntuu lämmittävänkin jo kovasti. 
Enää ei ole hohtavia hankia häikäisemässä, mutta esimerkiksi sulavista lumista aiheutuva märkä tienpinta asettaa omat haasteensa näkemiselle vaikka autolla ajaessa. Tällä kertaa mennään vähän pintaa syvemmälle aurinkolasiasioissa. Tärkeää asiaa säteilyn vaaroista, suojauksesta ja käyttömukavuudesta.


Bellis Way Of Life

Mitä se UV-säteily oikein on?

UV-säteily on lyhytaaltoista, näkymätöntä auringon säteilyä, mikä on jaoteltu kolmeen osaan; 
UVA, UVB ja UVC.

UVA-säteily on vaarallista silmille varsinkin pitkäaikaisella altistuksella. UVA-säteily tunkeutuu silmässä mykiöön asti ja aiheuttaa hiljalleen sen samentumista, eli kaihia. Vaikka kropallamme on kyky korjata vaurioituneita soluja (esimerkiksi ihon uusiutuminen), mykiö on tässä kuitenkin poikkeus. 
Sitä ei voi koskaan korjata ilman leikkausta.

UVB-säteily on ärhäkämpää ja aiheuttaa silmille oireita selkeämmin ja nopeammin. Varsinkin kirkkailla lumihangilla tämä säteily voi aiheuttaa kivuliaan sarveiskalvon tulehduksen, eli lumisokeuden. Silmät punottavat sekä tuntuvat kipeiltä, ne ovat valonarat ja vetistävät kovasti. UVB-säteily pääsee vain sarveiskalvolle asti, mikä uusiutuu nopeasti, ja näin ollen vaikutukset ovat lyhytaikaisia.

UVC-säteily imeytyy kokonaan otsonikerrokseen. Hyvä niin, koska tämä säteily on kaikista vaarallisinta.


Bellis Way Of Life
kuva: www.eyes-and-sun.com


Säteilystä ja otsonikerroksen ohenemisesta puhutaan paljon ja tietoa on hyvin saatavana. Silti sitä näkee ihmisiä ilman aurinkolaseja laskettelurinteissä, pulkkamäessä, uimarannoilla, kaupungilla,.. 
Varsinkin jos lapsena pääsee altistumaan liikaa UV-säteilylle, sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia, mitkä ilmenevät vasta myöhemmin. Silloin tuhoa on jo päässyt syntymään. Kaihin lisäksi säteilyllä on osansa silmänpohjan rappeutumisissa ja jopa silmäluomien ihosyövässä. 

UV-säteily heijastuu kaikista vaaleista pinnoista, kuten lumesta, jäästä, hiekasta, veden pinnasta, ilman pöly- ja hiekkahiukkasista.. Niin monesta paikasta mitä ei tulisi edes ajateltua!

Mistä tiedän mitkä aurinkolasit suojaavat tarpeeksi?

Peruslähtökohtana on tietenkin se, että kaikki optikkoliikkeestä ostetut aurinkolasit ovat turvallisia. 

Jos kuitenkin haluat ostaa muualta, varmista, että laseissa on merkintä UV100 tai UV400. Nämä merkinnät tarkoittavat samaa asiaa. Linssi suodattaa 100% haitallisista UV-säteistä aina 400 nanometriin (aallonpituus) saakka. Näitä merkintöjä ei optikkoliikkeiden laseista löydy, kun niitä pidetään itsestäänselvyyksinä ;)

CE-merkki on eurooppalainen laatu- ja suojausstandardi. Näitä merkintöjä näkee myös edullisimmissa aurinkolaseissa. Se kertoo, että valmistaja on tutkituttanut tuotteen ja mittauttanut sen ulkopuolisella taholla. Tämä ei aina kuitenkaan takaa täyttä suojaa! Vielä ei ole varmuutta myöskään kuinka laadukas optiikka itse linssissä on.

Mikä ihmeen polarisaatio?

Tämä on juuri se lisäominaisuus, minkä haluat aurinkolaseihisi, jos ajat autoa tai liikut vesillä yms!

Bellis Way Of Life
kuva: www.heartlandoptical.com

Aurinkolasilinssit voivat olla myös polaroidut, jolloin heijastumat esimerkiksi veden pinnasta tai kosteasta autotiestä poistuvat. Polaroidut, eli polarisoidut linssit päästävät vain osan säteistä lävitseen, joko pystysuuntaiset tai vaakasuuntaiset. Jos haluat testata, polarisoinnin voi todeta laittamalla kaksi polarisoitua linssiä päällekkäin, toisen pystysuuntaan ja toisen vaakasuuntaan. Näin kaksi päällekkäistä linssiä eliminoi kaikki säteet, jolloin läpi ei pysty näkemään. 

Polarisoidut linssit ovat myös esimerkiksi kalastajien suosiossa. Niiden avulla veden alle näkeminen on paljon helpompaa. Niitä suositellaan myös muille vesillä liikkuville, keväthangilla ulkoileville sekä varsinkin autoilijoille.

Vaihtoehtoisia suojausmenetelmiä

Usein ajatellaan, että vain aurinkolasit suojaavat silmiä UV-säteilyltä. Säteilyä tulee otsonikerroksen läpi myös silloin, kun aurinko ei paista. Aurinkolasit toimivat siis häikäisyn estäjinä.

UV-säteilyä voi estää pääsemästä silmään myös tavallisilla silmälasilinsseillä. Ohennettu silmälasilinssi sisältää jo itsessään 100% UV-suojan. Häikäisysuojaa kirkkaassa linssissä ei tietenkään ole, mutta silmät ovat suojassa säteilyltä. Tätä ei monet tiedä, joten on tärkeää tuoda tämäkin asia esille! 

Jos haluat silmälaseihisi myös häikäisysuojaa, valitse fotokromaattiset, eli UV-säteilystä tummuvat linssit. Fotokromaattinen linssi tummuu ulos mentäessä jopa aurinkolasitummuuteen ja palautuu sisätiloissa takaisin kirkkaaksi silmälasilinssiksi. Tässä linssityypissä on kuitenkin tärkeää huomioida taas se käyttötarkoitus. Jos tarvitset häikäisysuojaa autoiluun, on hyvä hankkia autoon erilliset aurinkolasit voimakkuuksilla. Fotokromaattinen linssi ei tummu autossa, koska tuulilasi blokkaa UV-säteilyn.

Bellis Way Of Life

Mikä niissä oikein maksaa?

~~ Hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä ~~

Kulunut lause, tiedetään.. Mutta niin totta!

Jos puhutaan linsseistä, halpojen aurinkolasien linssit on prässättyä pleksiä, ei hiottua linssiä. Näin ollen ne ovat optisesti huonommat ja niissä on paljon vääristymiä. Parhaimmillaan kun voit saada teräväpiirtolinssit, optiset keskipisteet kohdallaan, ilman vääristymiä.. kumman valitset? ;)

Aurinkolaseilta tulisi edellyttää samaa optista laadukkuutta, kuin silmälaseiltakin. Myös aurinkolasilinssien on oltava optisesti virheettömät, ne eivät saa heikentää näöntarkkuutta tai silmien kontrastiherkkyyttä. Kehyksen on oltava kestävä ja istuttava hyvin kasvoille. Tässä Sinua auttaa taas alan ammattilainen optikkoliikkeessä. Kysy siis reilusti apua!

Mitä se laatu sitten kehyksissä on? Kun mennään esimerkiksi italialaisten muotitalojen aurinkolaseihin, silloin puhutaan oikeasti laadusta. Meidän alalla kun hinta ja laatu vaan kulkevat käsi kädessä. Materiaaleista lähtien on ollut käsityö mukana kuvioissa, jokainen Swarovskin kristalli on istutettu käsin, jokainen kaiverrus tai muu koriste on tehty käsin. Tämä työprosessi on kaikkea muuta kuin nopea koneellinen halpatuotanto! Sen vuoksi huippubrändien aurinkolaseissa on jokaisessa yksilöllinen numerosarja ja maailmanlaajuinen takuu voimassa. Eikö se jo kerro laadusta?

En halua paasata, nämä ovat vain tärkeitä asioita tuoda esiin, jotta voit pitää paremmin huolta itsestäsi.

Panosta laatuun, käsityöhön ja kunnon suojaukseen. Panosta itseesi ♥


Aurinkoista päivää Sinulle!
Täydellinen ilma lähteä ulos kuvaamaan.. palataan myöhemmin ;)


6. huhtikuuta 2015

Parasta Just Nyt - Huhtikuu Top 5

Mihin tämä aika juoksee.. Maaliskuu hujahti vauhdilla ohi, lumet hävisivät siinä samalla tahdilla! 

Maaliskuu olikin muutoksen aikaa meidän talossa. Päivät kuluivat vaan töissä sekä nauttimalla ajasta perheen kanssa, se kun on ollut meilläpäin harvinaista herkkua. Nyt meillä on joka ilta yhteistä vapaata, kuin myös viikonloppusin hurjan paljon enemmän kuin ennen, kiitos miehen uuden työn! Kyllä sitä kummasti nauttii niistä tavallisistakin arjen töistä, kun vaan koko perhe on koolla.

Tässä kasattuna ajatuksia huhtikuun aiheista - Parasta Just Nyt:


1. Kauneus
Ihania kukkia, aurinkoa, valoa ♥

Bellis Way Of Life


2. Pääsiäinen
Kiireetöntä yhdessäoloa perheen ja sukulaisten kanssa... ja tietysti suklaata!

Bellis Way Of Life


3. Kevät - Uusi alku
Luonto herää taas talviunestaan. Silmut puhkeavat, linnut laulavat... 
Yhtä ihmeellistä vuosi toisensa jälkeen. ♥

Bellis Way Of Life


4. Kevätsiivous
PPP - Pussi Päivässä Projekti alkakoon!
Pulloja, lehtiä, pahveja, lasia, vaatteita kierrätykseen.
Roskia roskiin, rikkinäiset pois.
Ikkunat kirkkaiksi - valoa kotiin!

Bellis Way Of Life


5. Kevään uutuustuotteita tulossa myyntiin - Can't wait!
Paradise Calling ♥

Bellis Way Of Life
kuva: www.marykay.com


Aurinkoa alkavaan viikkoon! Nautitaan huhtikuun valosta ja lämmöstä ♥

15. maaliskuuta 2015

Here Comes The Sun - Aurinkolasit Silmien Suojana, Osa 1

Upeat kevätilmat ovat vihdoin täällä! Aurinko paistaa, hanget hohtaa kirkkaana.. 
Aurinko on ihana ja sen näkemistä on pitkä talvi odotettukin, mutta kaikella on kääntöpuolensa. Ajattelinkin, että on myös tärkeää tuoda esille auringon haittapuolet ja miten niitä vastaan voi suojautua. Miten siis voit turvallisesti nauttia tuosta upeasta auringonpaisteesta? 
Tällä kertaa puhutaan silmistä ja miten niitä voi aurinkolaseilla suojata.


Mikä on aurinkolasien tarkoitus?

Kun puhutaan aurinkolasien käyttötarkoituksesta, ensimmäisenä mieleen tulee tietysti silmien suojaaminen auringon häikäisemiseltä. Aurinkolasien kanssa pystyy näkemään mukavammin sellaisissa olosuhteissa, missä auringon valo haittaa näkemistä. Esimerkiksi autolla ajaminen on todella hankalaa aurinkoisella säällä jos silmiä ei ole suojattu. Häikäisy aiheuttaa vaaratilanteita, joten kyseessä on todella edullinen henkivakuutus. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät enemmän panostaa laadukkaisiin aurinkolaseihin..

Häikäisyn lisäksi aurinkolasit antavat suojaa myös UV-säteilylle, tuulelle ja roskille. Tietysti myös ohut silmänympärysiho saa oman suojansa aurinkolaseista. Suojaamattomana auringon säteily aiheuttaa iholle kuivuutta, ryppyjä, maksaläiskiä ja jopa pahimmassa tapauksessa ihosyöpää. Tätä ei monet ymmärrä ajatellakaan, usein kun puhutaan vain silmien suojaamisesta. Ihon suojauskeinoista lisää vielä myöhemmin omassa aurinko-osiossa.. Pysykääpäs kuulolla, tärkeää asiaa tulossa!



Miten valitsen sopivat aurinkolasit?

Ei, yksillä aurinkolaseilla et vaan pärjää, jos haluat laadukasta näkemistä. Ja miksi tyytyisitkään vähempään?

On kummallista, miten ihmiset vähättelevät näkemisen laadukkuutta, varsinkin aurinkolasipuolella. Usein törmää siihen, että ostetaan kyllä jopa yli tuhannen euron laadukas silmälasipaketti, mutta aurinkolaseiksi valitaan vain ne kaikista halvimmat. Miksi?

Autoa ajaessahan ei tarvitse aurinkolaseja kuin kauas katsomiseen. Väärin. Miksi riskeeraat ajamista ja kaikkien turvallisuutta, kun näkeminen mittaristoetäisyydelle on sumeaa?
Eikö olisi mukava ajella kesällä autoa, kun näkökentässä ei ole häikäisyä tai vääristymiä ja näkisit joka etäisyydelle vaivattomasti?

Entäpä olisiko mukava nähdä golfkentällä muuallekin kun vain jonnekin kaukaisuuteen? Mites se kortin täyttäminen onnistuu? Tai kännykän katsominen? Entäpä pitäisikö nähdä myös siihen mailan päähän, jotta osuisit palloon?

Ai, pyöräilet kesällä päivittäin pitkiä pyörälenkkejä? Upea juttu, hieno harrastus! Ne vanhat perusaurinkolasit kyllä helpottavat näkemistäsi ja estävät UV-säteilyä, mutta oletko muistanut miettiä turvallisuusasioita? Entä kun pyöräilet autotien läheisyydessä ja ohiajavan auton renkaista kimpoaa kivi linssiisi.. Kuinkas sitten kävikään? Huonosti tietenkin, kun linssi menee säpäleiksi. 
Tähänkin on saatavilla oikeat turvalliset ja tarkoituksenmukaiset lasit.

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaksi! Joka kerta pääsemme kuitenkin 
samaan lopputulokseen.. Valitse siis aurinkolasit käyttötarkoituksesi mukaan, älä tingi turvallisuudesta! Aurinkolaseja on valikoimassa moniin eri käyttötarkoituksiin: kaupunkikäyttöön, vesille, autoiluun, eri urheilulajeihin, keväthangille,... Muista myös, että lasien istuvuus on tärkeä osa suojausta! Anna optikkoliikkeiden asiantuntijoiden auttaa. Kysy rohkeasti neuvoa!
Minkäslaisia aurinkolaseja teiltä löytyy? Mielelläni ottaisin kommentteja ja kuvia vastaan :)

Tässä hieman alkua tärkeästä asiasta.. Stay tuned, osa 2 tulossa pian!
Aurinkoista päivää! ♥

13. maaliskuuta 2015

Home Is Where Your Piano Is

Piano muutti meille!

Kyllä, kai se on uskottava, kun tuossa se koreilee kauniina osana olohuoneemme sisustusta.

En olisi uskonut tällaista päivää näkeväni. Vain haaveissa, toiveissa ja unissa on vilahtanut oma piano omassa kodissa, ja nyt se näyttäisi olevan totta! Kiitollisena ja onnellisena saan istahtaa pianon ääreen muistelemaan vuosien takaisia oppeja ja fiiliksiä. Näinköhän mitään on jäänyt muistiin..


Bellis Way Of Life


Kyllähän se ajoituskin osui aivan nappiin..
Oman soittotaidon palauttelun lisäksi piano antaa loistavan tuen myös lasten musiikinopetukseen. Onhan meillä kesän jälkeen perheessämme jo kaksi pientä musiikkiluokkalaista!
Toinen menee kuudennelle luokalle, toinen kolmannelle.

Musiikkiharrastus on aina hyväksi, onhan se sellainen yleispätevä taito mistä saa valtavasti iloa itselle sekä muille. Ei siitä aina ammattia tarvitse tehdä, voi vain haastaa itseään oppimaan uutta ja nauttia onnistumisista. Tässä lajissa ei oppiminen lopu koskaan kesken!

Bellis Way Of Life

Lapset ja musiikki

Aikoinaan odotusaikoina tuli luettua paljon tietoa lasten kehityksestä ja yhtenä aiheena mieleen jäi musiikin vaikutus lapseen aivan vatsasta lähtien. Jo varhaisessa vaiheessa sikiö pystyy tunnistamaan ääniä, esimerkiksi äidin laulamia tai soittamia kappaleita. 
Käsittämätöntä miten aikaisin musiikki on osana elämäämme!

Lapsena aloitetut musiikkiharrastukset ovat apuna koulunkäynnissä sekä läpi elämän. Musiikin harrastamisen on todettu parantavan lasten keskittymiskykyä sekä helpottavan vieraiden kielten oppimista. Onhan nuottien ja teorian opetteleminen sama juttu, kuin opettelisi uuden kielen. Nuotithan ovat vähän kuin kirjaimia. Samalla tavalla opetellaan uusi rytmitys ja erilaisia äänteitä.
Samanlaista pitkäjänteisyyttä tarvitaan. 

Musikaalisuutta on pidetty myös yhtenä älykkyyden osa-alueena. Joidenkin tutkimusten mukaan musiikista on löydetty yhteyksiä esimerkiksi matemaattisiin taitoihin. Onhan niissä yhteistä asioiden havainnoiminen sekä tietynlainen logiikka ja kaavamaisuus. Myös keskittymiskyky kehittyy ja auttaa koulunkäynnissä.

Musiikki ei ole pelkkää soittamista tai laulamista, sen avulla voi kokea ja ilmaista erilaisia tunteita. Se on paljon enemmän kuin mitä sanat voivat kertoa. Musiikkia ei vain kuunnella, se on tunnettava.


Musiikkia ja terapiaa

Musiikin kuuntelu ja soittaminen vaikuttaa selkeästi íhmisen mielialaan. Usein sitä käytetään apuna myös terapiassa, kuntoutuksessa ja rentoutumisessa. Musiikin avulla on helpompi käsitellä erilaisia tunteita ja ilmaista niitä esimerkiksi juuri soittamalla. Soitettavat kappaleet valikoituvat usein fiiliksen mukaan, ja kuten esimerkiksi tanssissakin, fiilikseen on helppo heittäytyä. 

Musiikki on hyvä apu myös keskittymiseen ja asioiden muistamiseen. Monet sanovatkin, että uusia asioita on helpompi omaksua kun on musiikkia taustalla soimassa. Välillä oikein harmittaa miten vähäiselle musiikki on jäänyt viime vuosina! Ennen oli aina levy soimassa tai radio päällä, nykyään on enemmänkin hiljaisuutta. Kyllä sitä vaan huomaa kaipaavansa, vähän niin kuin tanssiakin! 
No mutta, kaikella on aikansa.. Kohta voin taas nauttia musiikista ja tanssista ♥
Bellis Way Of Life


Äärettömän kiitollisena matka jatkuu kohti nuottien etsintää ja ruosteisten taitojen palauttamista. Uskoisin kuitenkin, että tämä pianon soittaminen on vähän kuin polkupyörällä ajaminen.. kerran kun taidon on opetellut (kyllästymiseen asti klassisen musiikin kohdalla), se palautuu aina uudelleen mieleen. Tottakai taas treenaamalla ja pitkäjänteisyydellä.
Mitään ei tapahdu hetkessä.. sitä joutuu aina välillä itselle muistuttelemaan.


Mielelläni kuulisin myös millä tavalla musiikki kuuluu sinun elämääsi..?
Toivoisin myös vinkkejä mistä voisin löytää nuotteja tai muuta hauskaa tai tärkeää
pianon soittamiseen liittyen.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! ♥

28. helmikuuta 2015

Parasta Just Nyt - Helmikuu Top 5


Helmikuu alkaa olla lopuillaan ja on aika vetää yhteen kuukauden parhaat hetket.


1. Onnistumisia perheessä

Helmikuuhun mahtui monta juhlanaihetta! Oli synttäreitä, nimppareita, uutta työpaikkaa, musiikkiluokalle pääsyä, menestystä hiihtokilpailuissa,.. Upeita juttuja ♥


Bellis Way Of Life


2. Ystävät

Ystävänpäivä joka päivä. Lähellä tai kaukana, silti aina mielessä!


Bellis Way Of Life


3. Aurinkolasit

Aurinkolasivalikoima on nyt laajimmillaan!
Löytyy Pradaa, Versacea, Hilfigeriä, Armania, Furlaa, Espritiä,.. Jokaiseen makuun jotakin.


Bellis Way Of Life


4. Lehdet ja kevään trendit

Kevätfiilistä on ihana hakea naistenlehtien trendisivuilta! Kaupoissakin alennusmyynnit ovat ohi ja kevätvaatteet täyttävät hyllyt ja rekit. Ihania värejä, ihania materiaaleja!


Bellis Way Of Life


5. Tulppaanit

Varma kevään merkki! Tulppaanit - lempikukkani.


Bellis Way Of Life


Tervetuloa maaliskuu! Taas ollaan askel lähempänä kevättä.
Maaliskuussa onkin tiedossa taas kaikkea mukavaa... Pysykäähän kuulolla ;)

Mielelläni luen myös toiveita ja kommentteja ♥ Ollaan yhteyksissä!



15. helmikuuta 2015

Laskiaissunnuntai

Laskiainen perheen kanssa

Upea ilma ja kaikilla vapaapäivä. Voisiko parempaa yhdistelmää toivoakaan! 
Tämä harvinaisuus toteutui juuri tänään ja sopivasti Mielakan Rinnekeskuksessa järjestettiin laskiaistapahtuma, jossa uusi Lastenmaa oli maksutta käytössä koko päivän. Pulkkamäkihissiä ihmeteltiin ja rinteitä testailtiin ahkerasti. Välillä oli otettava pieni huilitauko ja nautittava kuumaa mehua. Taas jaksoi laskea!




Ihana huomata miten kouvolalaiset ovat liikkeellä runsain joukoin jos jotain tapahtumaa järjestetään. Mielakka on kehittynyt kovasti viime vuosina ja uusi Lastenmaa oli oikein tervetullut lisä valikoimaan. Lastenmaan puolelta löytyy myös makkaranpaistopaikat, joten koko päivä vierähtää mukavasti pulkkaillen ja lasketellen. 

Mielakassa saattaa välillä vilahtaa myös julkkiksia. Ehkä bongaat maailmanmestari Roope Tonterin kotirinteissään lautailemassa..




Olihan sitä päästävä heti kameraa testaamaan, kun ilma oli noin upean aurinkoinen! Kuvia ja videopätkiä tallentui reilusti ja parhaimmat niistä piti karsia jo omiin arkistoihin. 
Lapsia tuli kuvattua paljon, mutta jääköön ne kuvat kotikansioihin. 
Tässä muutama yleiskuva alkuun. Ihana aurinko ja runsaasti valoa!



Mukavaa alkavaa viikkoa! Palataan pian.


Ystävänpäivä Joka Päivä

Hyvää Ystävänpäivää - tänäänkin!

Ystävänpäivänä ei Suomessa niinkään etsitä Sitä Oikeaa, vaan muistetaan läheisiä ystäviä pienillä lahjoilla tai herkuilla, lähetetään ystävänpäiväkortteja ja ostetaan kukkia. Nykyään korttien kirjoituskin alkaa olla hiljalleen historiaa, kun on siirrytty Facebookin ystävänpäivätoivotuksiin. Näin tietysti tavoitetaan useita ystäviä samaan aikaan, eihän sekään huono juttu ole. Kyllä se huomaavaisuus ja rakkaus välittyy myös Facebookin kautta. Siellä jopa näkee sitä päivittäin..


Bellis Way Of Life


Niin, miksei joka päivä voisi juhlia ystävänpäivää?

Kuinka hyvä mieli tuleekaan, kun yllättää ystävän ihan tavallisena tiistaina. Lähettää vaikka viestin tai postikortin ihan vaan kertoakseen kuulumisia tai osoittaakseen, että toinen on ollut mielessä. Tai vie vaikka omatekemiä herkkuja tai pienen yllätyslahjan toisen työpaikalle. Entäs se jos joku ostaa kukkia.. Wau! Kukapa ei pienistä huomionosoituksista pitäisi ja tulisi onnelliseksi. Entäpä lahjan antaja sitten, hänelle vasta hyvä mieli tuleekin saadessaan ystävän tuntemaan itsensä tärkeäksi.


Bellis Way Of Life


Oma ystävänpäivä meni töitä tehdessä ja synttärijuhlissa. 
Kauneusakatemia Lumouksen upeat studiotilat Kouvolankadulla ovat toimineet työpaikkanani 
jo kohta vuoden. Siellä järjestetään asiakastapaamisia ajanvarauksella, koulutuksia, hyväntekeväisyystapahtumia.. välillä juhlitaankin! 
Lumouksen kauniista tiloista sekä mahdollisuuksista lisää myöhemmin.


Bellis Way Of Life


Eiliseen työpäivään mahtui ihania asiakaskohtaamisia, kevään aikataulutusta, varaston järjestelyä sekä herkullisia pieniä ystävänpäivälahjoja..


Bellis Way Of Life


Ainiin, sain myös hommattua vihdoinkin paremmat välineet valokuvaukseen! 
Ensimmäinen järkkäripaketti käsissä ja hurjan paljon opeteltavaa tiedossa.. Täytyy tutkia josko lähiaikoina löytyisi valokuvauskursseja ja kyllälhän nettikin on täynnä ohjeita aloittelijalle. Innostus on kova, onhan se hyvin palkitsevaa kun näkee oppimista ja kehitystä omissa kuvissaan ja löytää uusia vinkkejä. Tätä oppimatkaa pääsette seuraamaan tässä kevään mittaa myös.. Pysykäähän kuulolla!


Bellis Way Of Life


Tänään on laskiaissunnuntai ja ilma on mitä mahtavin! Kohta kamera käteen ja nauttimaan kauniista maisemista ja kuvauskohteista. Joutuu sitä ehkä pulkkamäkeäkin testaamaan.. 
Aurinkoista päivää!













8. helmikuuta 2015

Get Organized!

Tästähän se on aloitettava..


Bellis Way Of Life


Taas on muistutettava itseään uuden vuoden tavoitteista. Alkuvuoden jatkuvat sairastelut veivät totaalisesti kaiken keskittymisen. Väsymys katkonaisista unista ja uhmaikäisen tempuista sekä jatkuva harmaus saivat lahopäisyyden jo huippuunsa. Koko ajan oli tunne, että jotain on unohtunut tehdä, ja sehän se vasta väsyttävää olikin. Enää ei Post It -lappujen varassa eläminen riittänyt ja tuli tarve keksiä jotain selkeämpää ja organisoidumpaa mallia, että voisi pysyä järjissään ja aikataulussa. 

Onhan se kuitenkin pikkuinen haaste sovittaa yhteen kaksi työtä, kolmen lapsen koulut, läksyt, hoitovuorot ja harrastukset sekä miehen menot. Huomasin, että mitä pidemmälle suunnittelee, sitä helpompaa on sovittaa aikataulut yhteen. Ja Post It -lappuja säästyy. Jotenkin on vaan helpompaa nähdä asiat paperilla.. Ajatuksissa kaikki on sekaisin eikä mistään saa otetta. Ehkä sitä nyt myös löytää itselleen paremmin aikaa, jos vaikka saisi harrastukset aloitettua taas monen vuoden jälkeen, tai edes voisi löytää ne pienet päivittäiset treenihetket. Haluan myös muistaa paremmin kaikki juhlapäivät ja tapahtumat, kaikki pienet tärkeät hetket. Näin niitä pystyy helpommin ja vähemmällä stressillä ennakoimaan. Eikai sitä turhaan sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty...


Bellis Way Of Life


Hyvä suunnitelma tuli tarpeeseen myös, kun aloin kirjoittamaan tätä blogia. Selasin netissä kymmeniä erilaisia suunnittelupohjia, mutta kun mikään niistä ei miellyttänyt täysin, täytyi lopulta tehdä ne itse. Näin sai ainakin juuri mieleiset työvälineet omaan tarpeeseen räätälöitynä. 
Jos koet tarvitsevasi samanlaista apua ajan- ja tehtävienhallintaan, voit tulostaa omat kappaleesi 
blogin dokumentit-osiosta. 

Postauksen kirjoittaminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Sen valmistaminen on aikaavievää sekä suunnittelua vaativaa, mutta haluan ehdottomasti löytää sille oman aikansa. Siksi halusinkin tehdä omat pohjat ajan- ja tehtävienhallintaan. Nämä on suunniteltu blogin kirjoittamista ajatellen, mutta ovat myös yleispäteviä tavalliseen arkeenkin. Kasasin kaikki yhteen kansioon, joten nyt ei pitäisi papereidenkaan päästä enää häviämään. Näin suunnitelmat kulkevat myös helposti mukana. Eihän sitä tiedä milloin niitä ideoita syntyy. Yleensä hyvät ideat syttyvät hetkessä, mutta häviävätkin ajatuksista samaan tahtiin, jos ei ehdi niitä välissä laittaa talteen.

Vuosisuunnitelmaan on hyvä merkata tärkeimmät tapahtumat, mitkä ehkä antavat aihetta blogipostaukseen. Esimerkiksi ystävänpäivä, joulu, uusi vuosi, Mary Kay -seminaari, matkat,...

Kuukausisuunnitelmassa voi pohtia jo tarkemmin tavoitteita ja tapahtumia. Halusin laittaa ajatukseksi myös löytää jokaiselle kuukaudelle teeman. Helmikuun teemaksi valitsin juuri tämän organisoinnin. Nyt on aika laittaa suunnitelmat valmiiksi helpompaa tulevaa vuotta varten. Ajatuksissa on jo ainakin kevätsiivoukset, asiakaskortiston järjestäminen ja arjen selkeyttäminen. 



Bellis Way Of LifeBellis Way Of Life


Viikkosuunnitelma keskittyy jo tarkemmin perusarkeen, kuitenkin ajatellen taas blogikirjoituksia. Tavoitteena on, että jospa sunnuntai olisi sellainen päivä, milloin riittäisi aikaa postauksen viimeistelyyn ja julkaisuun. Ideoita on hyvä kirjata ylös pitkin viikkoa ja kuvia suunnitella ajoissa. Tarkoituksena olisi tehdä mahdollisimman paljon kuvia itse. Näin saa taas juuri sitä mitä haluaa..

Postaussuunnitelma auttaa selkeyttämään ajatusta ja laittamaan kasaan uutta tekstiä. Laitoin näitä sivuja kansioon joka aiheelle mitä olin alustavasti miettinyt, ja hups, niitä tulikin jo kahdeksan! Hyvähän se tietysti on, että noin monta juttua on mielessä hautumassa.
Ei ainakaan aivan heti lopu blogin päivittäminen!


Bellis Way Of LifeBellis Way Of Life


Web-tunnukset -pohja oli aivan ehdoton! Tästä taulukosta oikeastaan aloitinkin koko suunnittelun. Blogia koskevia nettisivuja ja tunnuksia on valtava määrä ja kun ajatus on jo valmiiksi jumissa, ei voi olettaakaan, että tunnukset ja salasanat pysyisivät mielessä. Tässä nyt siis siihenkin apua! Toki tämä taulukko on yleispätevä muihinkin tunnuksiin. Voit täyttää siihen vaikka sähköpostitunnuksesi, Facebookin ja Instagramin salasanat,.. mitä vain tarpeen mukaan!


Bellis Way Of Life


Moni varmasti ajattelee kaiken tällaisen hyvinkin turhaksi, mutta minulle se tuntuu ainoalta oikealta tavalta selkeyttää ajatuksia. Kun näkee asiat paperilla on mielessä vähemmän myllerrystä ja epävarmuutta. Ei tule niin paljon unohduksia tai menojen päällekkäisyyksiä. 
Jokainen löytää oman juttunsa, minulle se taitaa olla tämä.

Bellis Way Of Life

Uusi viikko on taas alkamassa ja on täynnä mahdollisuuksia tehdä asioista parempia.. 
Katseet kohti aurinkoisia päiviä ja kevättä! Ihanaa viikkoa Sinulle! Palataan pian...